Elle mainos

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Ravintola Hoku

Kävin viime viikolla jo toista kertaa Albertinkadulla sijaitsevassa Ravintola Hokussa. Ensimmäisellä kerralla ruoka oli niin houkuttelevaa, että kuvat jäivät kokonaan ottamatta. Tällä kertaa piti oikein keskittyä, että muisti räpsiä kuvia ennen herkkujen maistelemista. :) Suosittelen ravintolaa lämpimästi kaikille, se on hinta-laatusuhteeltaan hyvä, siellä on isot annokset, maittava ruoka ja hyvä tunnelma!


Alkupalaksi nautimme BEEF TATAKIA - Kevyesti savustettua pintakypsytettyä raakaa naudanlihaa, tomaattia, sipulia, mustapippurisitrussoijakastike, sekä
 

TARTARIA - Tuoretta lohta ja siikaa, maustettua merilevää, kurkkua, sitrusta

Pääruoaksi valitsimme jo edellisellä kerralla maistamamme ja hyväksi toteamamme  



BRAISED BEEF NECK (vasemmalla) - Pitkään haudutettua naudanniskaa, tähtianiksella maustettu makea soijakastike. Tarjoillaan paksoin ja inkivääripeston kera. Lisänä oli vielä korianteria, mikä sopi todella hyvin maukkaan lihan kanssa, sekä

BRAISED CRISPY PORK BELLYÄ (oikealla) - Rapeaa, pitkään haudutettua porsaankylkeä, kimchiä, korianteria, soija-chilikastiketta.


Tämän kaiken kruunasi vielä pullo valkoviiniä :) Vaikka yleisesti näiden liharuokien kanssa "pitäisi" varmaankin juoda punaviiniä, mutta tällä kertaa oli valkoviinifiilis :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti